Asiantuntija kansainvälisessä liiketoiminnassa
talous- ja palkkahallinnossa

Meiltä helposti yrityksellesi sopivat taloushallinnon palvelut

Mahdollista kasvu
vapauta resursseja ydinliiketoimintaasi

Räätälöity palvelukokonaisuus yrityksellesi

Saavutat yrityksesi talous- ja palkkahallinnon tavoitteet

Kansainvälisen talous- ja palkkahallinnon asiantuntija

WaBuCo Financial Services Oy on vuonna 1988 perustettu tilitoimisto. Toimistomme sijaitsee Helsingin Salmisaaressa. WaBuCo on tarjonnut korkealuokkaisia talous- ja palkkahallinnon sekä sisäisen raportoinnin palveluja jo lähes 30 vuoden ajan. Olemme kehittäneet toimintaamme jatkuvasti kohti uusimpia digitalisaation sovelluksia.

Käytössämme on talousinformaation käsittelyyn ja tuottamiseen parhaiten soveltuvia ohjelmistoja. Tarjoamme asiakkaillem me ammattitaitoista, laadukasta ja joustavaa palvelua. Meitä on helppo lähestyä ja reagoimme nopeasti kaikkiin kysymyksiin. Pidämme aikatauluista kiinni ja hoidamme yrityksenne asiat huolellisesti. Vastuullinen taloushallinnon asiantuntija on luotettava kumppani.

Palvelumme kattavat laajasti yrityksen perustamisesta lähtien kirjanpidon, tilinpäätöksen, laskutuksen, verotuksen sekä henkilöstöhallinnan palvelut. Olemme erikoistuneet tehostamaan suomalaisten yritysten toimintaa kansainvälisillä markkinoilla sekä kansainvälisten yritysten rantautumista Suomeen.

Asiakkainamme on toista sataa eri aloilla toimivaa yritystä pienyrittäjistä kansainvälisiin yrityksiin, niin kotimaisia kuin ulkomaisiakin yrityksiä.

Yhteystiedot


WaBuCo Financial Services Oy

Itämerenkatu 5,
00180 Helsinki,
Finland

Postiosoite

PL 400
00181 Helsinki

Laskutusosoite

WaBuCo Financial Services Oy
003707217982
PL 1000
00781 Helsinki

Verkkolaskuosoite

003707217982 / Apix
Vastaanottamme verkkolaskuja
Finvoice-muodossa

Seuraa meitä

Tämä sivusto käyttää evästeitä palvelun parantamiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.